Lukiokoulutus päättyy ylioppilastutkintoon. Ylioppilastutkinto koostuu viidestä pakollisesta aineesta siten, että äidinkieli on pakollinen kaikille ja muut aineet valitaan seuraavista:
matematiikka,
toinen kotimainen kieli
vieras kieli ja
reaaliaine.
Kokeisiin tulee sisältyä vähintään yksi pitkän oppimäärän koe.
Tutkintoon vaadittujen viiden kokeen lisäksi kokelas voi suorittaa yhden tai useamman muun kokeen. Kokelas voi halutessaan suorittaa eri oppimäärien kokeita samassa tutkintoaineessa. Saman aineen eri oppimäärien kokeet voidaan kuitenkin laskea suoritukseksi vain kerran, esimerkiksi lyhyt ja pitkä matematiikka.
Ylioppilaaksi valmistuminen
Opiskelijalla tulee olla suoritettuna aineen pakolliset opintojaksot päästäkseen osallistumaan kyseisen aineen yo-kokeeseen. Ylioppilastutkinnon tarkoituksena on saada selville, oletko omaksunut lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä saavuttanut riittävän kypsyyden ja yleissivistyksen.
Ylioppilaskirjoitukset voit aloittaa joko syksyllä tai keväällä, mutta tutkintoon kuuluvat pakolliset kokeet on suoritettava kolmen peräkkäisen tutkintokerran aikana. Ylioppilaskirjoitusten hajauttaminen sinun tulee huomioida hyvissä ajoin suunnitellessasi opinto-ohjelmaasi ja opintojaksovalintojasi. Lisätietoja ylioppilaskirjoituksista saat osoitteesta www.ylioppilastutkinto.fi.