Opiskelijan työskentelyä, oppimista ja osaamisen kehittymistä tulee arvioida monipuolisesti. Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijalla on oikeus saada tieto arvioinnissa käytettävistä arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta häneen. Opiskelijalle on lukio-opintojen aikana annettava mahdollisuus itsearviointiin. (Lukiolaki 714/2018, 37 § 1 mom.)
Opiskelijan oppimisen arvioinnin tehtävänä on edistää opiskelijan oppimista. Lähtökohtana on, että opiskelijat ymmärtävät, mitä heidän on tarkoitus oppia ja miten oppimista arvioidaan. Arvioinnilla opiskelijaa kannustetaan omien tavoitteiden asettamiseen ja tarkoituksenmukaisten työskentelytapojen valintaan. Opintojen aikainen arviointi ja palautteen antaminen ovat osa opiskelijan ja opettajan välistä vuorovaikutusta. Palaute sekä itse- ja vertaisarviointi ohjaavat opiskelijaa tarkentamaan asetettuja tavoitteita ja kehittämään työskentelyään tavoitteiden suuntaisesti.
Opiskelijan oppimisen arviointi antaa opiskelijalle palautetta opintojen edistymisestä ja oppimistuloksista sekä lukio-opintojen aikana, että opiskelun päättyessä. Lisäksi arviointi antaa tietoja opiskelijan huoltajalle sekä jatko-opintojen järjestäjien, työelämän ja muiden vastaavien tahojen tarpeita varten. Opiskelijan oppimisen arviointi auttaa myös opettajaa ja kouluyhteisöä opetuksen vaikuttavuuden arvioinnissa. Arvosanan antaminen on yksi arvioinnin muoto.
Opintojakson arviointi
Kunkin opintojakson alussa käydään läpi opintojakson sisältö, keskeiset tavoitteet ja arviointiperusteet. Opiskelija saa jokaisen periodin päättyessä periodiarvioinnin. Opiskelija voi itse seurata opintojaksojen arviointeja ja suoritusmääriä Wilmasta.
Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön, joka voi olla kirjallisia kokeita, annettujen tehtävien suorittamista, aktiivista työskentelyä oppitunneilla tai muita opintojakson alussa sovittuja näytön tapoja. Mikäli opiskelijalla on erityisiä oppimisen haasteita, hänelle voidaan antaa vaihtoehtoisia tapoja osaamisen osoittamiseksi. Arviointi annetaan joko numeroasteikolla
10 = erinomainen
9 = kiitettävä
8 = hyvä
7 = tyydyttävä
6 = kohtalainen
5 = välttävä
4 = hylätty
tai merkinnöillä
S = suoritettu
k = keskeneräinen
K=keskeytynyt
H = hylätty
Kunkin oppiaineen pakolliset ja valtakunnalliset valinnaiset opintojaksot arvioidaan aina numerolla. Koulukohtaiset valinnaiset opintojaksot arvioidaan pääsääntöisesti suoritusmerkinnällä S, hylätty suoritus merkinnällä H.
Keskeneräinen opintojakso arvioidaan merkinnällä k (=keskeneräinen). Tämä tarkoittaa, että opintojakson suoritusta on täydennettävä puuttuvalla suorituksella/suorituksilla. Puuttuvat suoritukset tulee hoitaa seuraavaan uusintakoepäivään mennessä, muuten opintojakso keskeytyy ja se tulee käydä kokonaisuudessaan uudestaan. Tämä merkitään opintorekisteriin K (=keskeytynyt).